|
30.01.2011 Mä päätin nyt vihdoin sitten ilmoittaa, että Arina no Kaze on kuollut ja kuopattu. Mun innostus on aivan muualla kuin Arinan sarjoissa tai mangassa ylipäätään, se ainoa sarja, jota luen on NANA. Arinan mangat ei enää vaan tunnu omilta... ei ainakaan sen Shinkuron karmaisevan käännöksen jälkeen. Mutta silti tämä mangaka on vaikuttanut muhun ja mun piirtotyyliin aina vuodesta 2005 jolloin näin ensimmäisen kuvan Kyokosta. Arina on saanut mut haaveilemaan, piirtämään, rakastamaan Izumia, nauramaan ja hymyilemään. Ja Arinan avulla löysin sen tavan, jolla tahdon omat tarinani kertoa. Arvostan Arinaa silti vieläkin. Tiedän, että hän saa vielä jonkun muunkin tytön rakastumaan hänen sarjoihinsa, piirtotyyliinsä ja tarinoihinsa, aivan kuin hän sai minutkin. Ja tunnesyistä pääsenkin käytännön puoleen. Tässä sivussa oli suoraan sanottuna aivan hemmetin kova homma aina jokaisesta leiskanvaihdosta ja uutisten julkaisusta, että huh huh. Mutta en silti koskaan olisi uskonut, että minun, pienen Mikyorääpäleen, sivusta olisi tullut näinkin suosittu, kuten tämä aikoinaan oli. Ainakaan yrityksen puutteesta mua ei voi syyttää, mä meinasin aloittaa ihan tyhjältä pöydältäkin. Tein leiskan ja kirjoitin tietoja, mutta kaiken sen ajan homma tuntui pakkopullalta. Joten jätin sen siihen. Tää olisi kannattanut tehdä kauan sitten. En usko tämän Riniäkään haittaavan. Lopuksi haluan kiittää affeja ja käivjöitä, vieraskirjaan kirjoittaneita ja galluppeihin vastanneita. Erityiskiitokset ansaitsevat Õis ja Laris, jotka viekuttivat aivan äärettömästä hiasta huolimatta (ja ovat lisäksi mahtavia tyyppejä). Kiitokset myös Rinille, joka ylläpiti sivustoa oman aikansa, harmi ettei ole tullut enää pidettyä yhteyttä. Kiitos. Linkit saa poistaa. Sivuille pääsee tästä, jos tahtoo. En silti kauheasti tykkää, jos sieltä kukaan kopioi mitään. Voin ihan hyvin tulla poistamaan kaiken jäämistön, jos tahdon. Netistä en kuitenkaan katoa. Se on hyvästi sitten, Mikyo Kuulen tuulen. Se puhaltaa tänäänkin. - Arina Tanemura p.s. meikälaisen saa vielä kiinni taidesivustoltani. tulkaa viekuttamaan! ![]() Vanhempi ilmoitus Elikkäs, as you see, remontoin nyt ANK:n tekstejä ja sitä rataa kun löysin inspistä. Innostusta väkertää grafiikkaa/koodeja uuteen leiskaan ei just nyt ole, mutta olen päättänyt, että uusin/korjaan/parantelen tekstejä ja siirtelen joulurääsän materiaalit ihan ANK:hon. Thönks, sisään pääsee vielä kun klikkaa kuvaa! Mikyo Vieraskirjaan pääsee tästä Hi international visitors! This site is only unofficial Tanemura Arina-fansite in Finnish. Webmasters have no connection with Arina and they don't get any money of this site. Site is only fanmade for her fans in Finland. If you have some guestations, please take contact by Mikyo's @-mail. Thank you. Kävijälaskuri asennettu 14. maaliskuuta 2009 n. klo 15:47 ihanat ~
![]() we belong to...
|